Amanda Ernesaks

Amanda Ernesaks (s.2002) aloitti viulunsoitto-opintonsa vuonna 2007 Espoon musiikkiopistossa Grazyna Zeranska-Gebertin oppilaana. Vuodesta 2014 Amanda on opiskellut Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Päivyt Mellerin, Laura Vikmanin, Pekka Kauppisen ja 2019 syksystä lähtien prof. Réka Szilvayn johdolla. Vuonna 2020 Amanda hyväksyttiin Münchenin Musiikkikorkeakoulun nuoriso-osastolle prof. Mi-kyung Leen oppilaaksi. 

Mestarikursseilla häntä ovat opettaneet mm. prof. Ana Chumachenko, Mi-kyung Lee, Jean-Jacques Kantorow ja Gerhard Schulz. Hän on esiintynyt mm. Stuttgartin Kamariorkesterin, RSO:n, Jyväskylä Sinfonian ja Wegelius-kamariorkesterin solistina. Amanda on palkittu kansainvälisessä Young Musician -kilpailussa Tallinnassa vuosina 2013 ja 2015 3. palkinnolla ja Juhani Heinonen -viulukilpailussa 2016 ensimmäisellä ja 2019 toisella palkinnolla. 

Syksyllä 2015 Amanda perusti ystäviensä kanssa Seele-kvartetin, joka on menestynyt kilpailuissa ja esiintynyt useilla festivaaleilla Suomessa, Virossa ja Lontoossa. 

Amanda soittaa Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä Guarneri del Gesù -kopiolla (1728).