Kajsa Dahlbäck

Sopraano Kajsa Dahlbäck on kokenut vanhan ja nykymusiikin tulkitsija ja on esiintynyt Suomen kansallisoopperassa ja esim. Helsingin barokkiorkesterin, Suomalaisen barokkiorkesterin, Tapiola Sinfoniettan sekä monien kaupunginorkesterien solistina. Dahlbäck on esiintynyt kansainvälisesti festivaaleilla kuten Bolzano festival (Italia), Musica Antigua (Brasilia), Ankara Bachfest (Turkki) sekä Brezice festival (Slovenia). Yhtyeensä Earthly Angels kanssa hänet palkittiin YLE Vuoden levy 2018-tunnustuksella.

Dahlbäck on menestynyt laulukilpailuissa sekä kotimaassa että ulkomailla, esimerkiksi Lappeenrannan valtakunnallisissa laulukilpailuissa 2008, Kangasniemen laulukilpailussa 2004 ja kansainvälisessä AsLiCo-kilpailussa Italiassa 2007. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja Göteborgin oopperakorkeakoulussa ja viimeistelee parhaillaan taiteellista tohtorintutkintoaan Sibelius-Akatemiassa.

Dahlbäck on perustanut Vaasa Baroque-festivaalin ja toimii sen taiteellisena johtajana. Dahlbäck toimii myös Novia ammattikorkeakoulun klassisen ja barokkilaulun lehtorina Pietarsaaressa.