Kauniaisten 10. musiikkijuhlien kunniaksi Uuteen Paviljonkiin kokoonnutaan viettämään valloittavaa Kyläpäivää.

Lauantaina 26.10. juhlistetaan KMJ:n ensimmäistä vuosikymmentä ja Kauniaisten yhteisöllisyyttä. Festivaalin uusi toiminnanjohtaja Ninni Sulva-Vakkilainen on iloinen päivän tarjonnasta:

– Kyläpäivän suunnitteluun kutsuttiin mukaan myös muita paikallisia toimijoita. On ollut ilo nähdä sitä intoa, jolla kokonaisuus syntyy. Toivottavasti tällainen yhteistyö saa jatkoa tulevina vuosina, Sulva-Vakkilainen kommentoi.

Kyläpäivän avaa koko perheen konsertti, jossa hurmaavat hahmot, Siljamari Heikinheimon ja Salla Karakorven Molli-kissa ja Duuri-hiiri seikkailevat Villissä lännessä. Myös Kauniaisten musiikkiopiston muskarilaiset esiintyvät konsertissa. Clara Palmgren vie kuulijat ajassa sata vuotta taaksepäin, kulttuuriselle vaellukselle.

Päivä huipentuu Johanna Almarkin emännöimään Kylä maailmassa -konserttiin. Sen vapaalippujen jako alkaa 10.10. klo 17 musiikkijuhlien lipunmyyntipisteessä Kauppakeskus Granissa.

Kuvassa: Molli-kissa ja Duuri-hiiri seikkailevat ensimmäistä kertaa Villissä lännessä Uuden Paviljongin salissa lauantaina 26.10. klo 14.

Juttu on alun perin julkaistu paikallislehti KaunisGranissa (nro 10/2019)