Vuoden 2020 Kauniaisten musiikkijuhlien teema ja inspiraatio on Perhosvaikutus, kaaosteoria. Sitä tulemme käsittelemään tiedeohjelmassamme ja konserttejakin voi halutessaan lähestyä tästä suunnasta. Kun johtoajatus vuoden ohjelmaa varten syntyi, se tuntui heti oikealta, tärkeältä. Silloin en tietenkään voinut aavistaa, miten polttavan ajankohtaiseksi se muuttuisi matkan varrella.

Se, että olemme kaikki samassa veneessä, on viime aikoina tullut todistetuksi konkreettisemmin kuin aikoihin. Maapallomme on edelleen suhteellisen valtava taivaankappale, mutta globalisaatio on saanut sen kutistumaan, hyvässä ja pahassa. Tuntuu kuin perhosvaikutuksen teoria olisi vahvistunut globalisaation mukana. Yhtäkkiä maanantainen aivastus aamujunassa voi kasvaa epidemiaksi kymmenien tuhansien kilometrien päässä jo ennen seuraavaa viikonloppua.

Samalla kun nyt jylläävä covid-19 on aiheuttanut paljon pahaa, en voi olla olematta kiitollinen sen tuomasta muistutuksesta: ihminen on edelleen pieni luonnonvoimien edessä. Olemme valjastaneet niitä käyttöömme rohkeasti ja taitavasti, mutta liian harvoin viisaasti. Tiede voi olla pelastuksemme, mutta tulitikuilla leikkiminen on edelleen hengenvaarallista.

JAN SÖDERBLOM
taiteellinen johtaja