Kauniaisten musiikkijuhlien ohjelmat ovat festivaalin perustamisesta lähtien rakentuneet puheen ja musiikin vuorovaikutukseen. Tänä vuonna otamme askeleen pidemmälle lisäämällä eri taiteenlajien muodostaman synteesin yleisömme tutkittavaksi ja pohdittavaksi”, kertoo taiteellinen johtaja Jan Söderblom.

Ensimmäistä kertaa festivaalin ohjelmaan kuuluu myös taidenäyttely – muusikko-kuvataiteilijoiden Bridget Allairen ja Laura Hynnisen yhteisnäyttely ”Synteesi” on esillä kaupungin Galleriassa 31.10.-7.11. Myös Uuden Paviljongin aulassa on esillä Allairen ja Hynnisen teoksia festivaalin ajan.

Kuvataide on tiiviisti mukana myös kahdessa konsertissa: harpisti ja laulaja Laura Hynninen esiintyy Uudella Paviljongilla taideteostensa keskellä palkitun Otilia-levynsä musiikilla 29.10.

Festivaalin nimikkokvartetti kutsuu Bridget Allairen lavalle maalaamaan uuden teoksen Sointikuvia-konsertin huipennuksena 5.11. Maalaus on konsertin jälkeen myynnissä ja tuotto lahjoitetaan Ukrainan sodan uhreille.

”Synteesi” – Bridget Allairen ja Laura Hynnisen yhteisnäyttely
Kauniaisten Galleria, Thurmaninaukio 6
31.10. – 7.11.
ma ja to klo klo 11-19
ti, ke ja pe klo 11-18
la klo 11-15
Taidenäyttelyn avajaiset ma 31.10. klo 19–20.30

29.10. klo 19 Uusi Paviljonki
Laura Hynninen: Otilia

5.11. klo 19 Uusi Paviljonki
Sointikuvia

Artikkelin kuva: Laura Hynninen: Otilia, 100x100cm öljyväri ja lasimurska pleksille, 2021