Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki
27.10.2023
Uusi Paviljonki
Paikkansa Suomen musiikkielämän huipulla vakiinnuttanut Kamus juhli syksyllä 2022 20-vuotista uraa. Vahvalla ja persoonallisella soitollaan hurmaava kvartetti tunnetaan monipuolisesta ohjelmasuunnittelusta, ennakkoluulottomasta asenteesta sekä laajasta tyylikirjostaan. Vuodesta 2019 Kamus on myös ollut tinkimättömän, laajaa kansainvälistä huomiota keräävän Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja.
Viime vuosien levytykset ovat keränneet laajaa kiitosta, uusimpana ”Itämerelle”-albumi. Edellinen levy ”Homunculus” palkittiin EMMA-palkinnolla vuoden 2018 parhaasta klassisen musiikin levystä. Kvartetin edellinen levy: Sibeliuksen, Kaipaisen ja Tiensuun kvartetoista koostuva arvostelumenestys ”Different Voices” voitti Yleisradion vuoden levy -palkinnon vuonna 2016.
Aktiivisena toimijana suomalaisessa musiikkielämässä vaikuttava Kamus perusti mm. syksyllä 2014 Helsinkiin hienon vastaanoton saaneen konserttisarjan TeemaHelsingin, jonka tarkoituksena oli etsiä ja avata uusia konserttitiloja kamarimusiikille. Seuraavana vuonna sai alkunsa kvartetin projekti ”KUULKAA! -kvartetti soi kaikkialla”, jossa Kamus halusi esitellä jousikvartetin mahdollisuuksia lisätä helposti klassisen musiikin konserttien tarjontaa ympäri Suomea. Vuoden 2020-21 kohokohtia koronakriisin varjossa ovat olleet Beethovenin kaikkien jousikvartettojen teemallinen kokonaisesitys, ”Beethoven Effect”, jossa kaikki säveltäjän 17 jousikvartettoa esitettiin neljän päivän sisällä.
Vuonna 2022 päivänvalon näki Kamuksen, Meidän festivaalin ja Aalto-yliopiston virtuaalitodellisuushanke ”Inside the Quartet”, jossa katsojalla oli mahdollisuus VR-laseja käyttäen päästä Ainolaan kuulemaan Sibeliuksen jousikvartettoa ikään kuin osana jousikvartettia.
Helsingissä vuonna 2002 perustettu Kamus kävi laajat opintonsa kvartettina Sibelius-Akatemiassa, Euroopan kamarimusiikkiakatemiassa (ECMA) ja Britten-Pears ohjelmassa Englannin Aldeburghissa. Korkeatasoinen koulutus ja useat ainutlaatuiset taitelijat auttoivat kvartettia löytämään oman äänensä. Merkittävää oli opiskelu musiikin retoriikkaan ja klassismin ajan esityskäytäntöihin keskittyvässä ECMA:ssa, jossa musiikin kielen ja rakenteiden läpivalaisu avasi ja avaa edelleen uusia näköaloja. George Enescun oppilaana 1900-luvun alkupuolella ollut Hugh Maguire Aldeburghista puolestaan johdatteli kvartettia vanhaan eurooppalaiseen soittotraditioon ja jätti syvällä muusikkoudellaan ja suurella sydämellään pysyvän, kuultavissa olevan jäljen kvartetin musisointiin.
27.10.2023
Uusi Paviljonki
28.10.2023
Uusi Paviljonki
28.10.2023
Villa Bensow, Gresantie 3
28.10.2023
Uusi Paviljonki
29.10.2023
Uusi Paviljonki
29.10.2023
Uusi Paviljonki
30.10.2023
Kauniaisten kirkko
30.10.2023
Kauniaisten kirkko, seurakuntasali
31.10.2023
Villa Pelander (Työväen Akatemia), Vanha Turuntie 14
01.11.2023
Villa Gyllenberg, Kuusisaarenpolku 11, Helsinki
02.11.2023
Uusi Paviljonki
02.11.2023
Villa Breda, Tapahtumatori Kukkapuro, 3. krs
03.11.2023
Uusi Paviljonki
03.11.2023
Kauniaisten kirkko
04.11.2023
Uusi Paviljonki
04.11.2023
Ateljee Kukkapuro, Alppitie 23
04.11.2023
Uusi Paviljonki
05.11.2023
Uusi Paviljonki
05.11.2023
Uusi Paviljonki
05.11.2023
Kauniaisten kirkko