Puheenvuorot
Kauniaisten musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, kapellimestari-viulisti Jan Söderblom suhtautuu ennakkoluulottomasti ja uteliaana kaikkeen, mihin ryhtyy. Hänen urapolkunsa ei välttämättä noudata ortodoksista käsitystä sen enempää viulistina kuin kapellimestarinakaan, mutta se on hänen näköisensä. Vapaa kumpaankin suuntaan.
Viulusolistina Söderblom on vieraillut kotimaisten orkestereiden lisäksi mm. Ruotsin ja Norjan radio-orkestereiden, Helsingborgin sinfoniaorkesterin ja Japanin filharmonisen orkesterin solistina. Uusi Helsinki -kvartetin jäsenenä (1982-2001) hän saavutti kilpailuvoittoja ja konsertoi maailman arvostetuimmissa konserttisaleissa.
Hän toimi Lappeenrannan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana 2001-2008 ja Pori Sinfoniettan ylikapellimestarina 2012-2016. Jan Söderblom tunnetaan myös oopperakapellimestarina. Hän on johtanut useita produktioita mm. Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa Tukholmassa ja Suomen Kansallisoopperassa. Vuodesta 2014 alkaen Helsingin kaupunginorkesterin ensimmäisenä konserttimestarina toiminut Jan Söderblom on Suomalaisen kamariorkesterin ja Tammisaaren Kesäkonserttien taiteellinen johtaja.
19.10.2024
Kauniaisten kirkko
25.10.2024
Uusi Paviljonki
26.10.2024
Uusi Paviljonki
26.10.2024
Uusi Paviljonki
27.10.2024
Uusi Paviljonki
28.10.2024
Kaunialan sairaala
29.10.2024
Villa Bensow
01.11.2024
Kauniaisten kirkko
02.11.2024
Uusi Paviljonki
03.11.2024
Uusi Paviljonki
03.11.2024
Kauniaisten kirkko
13.11.2024
Villa Gyllenberg